Blogi - Page 2 of 7 - Verkkotaikurit
suunniteltuja logoja alkuvuodelta

Alkuvuoden aikana toteutettuja logoja

Blogihiljaisuuden keskellä ollaan varmasti odoteltu uusia logoesittelyjä, joten on aika taikoa hatusta jälleen esiin muutamia logotuotoksia alkaneen vuoden osalta.

logojen suunnittelu helposti

Vuoden 2016 viimeiset logoreferenssit

Tumma tyylikkyys on pääosassa myös tämänkertaisissa logonostoissamme. On aika myös todeta tämänkin vuoden kuluneen rivakasti sillä kyseessä ovatkin jo vuoden viimeiset logoesittelyt.

logon suunnittelu logot

Logoja marraskuulta

Logosato on tällä kertaa kauttaaltaan melko tummanpuhuvaa – lieneekö syynä sitten marraskuun mukanaan tuomat pimenevät illat, Halloween -juhlahumu tai Black Friday -villitykset. Anyhow, saanemme esitellä jälleen muutamia logototeutuksiamme.

erilaiset logoversiot

Logon käyttö eri yhteyksissä

Logon käyttö erilaisissa yhteyksissä voi olla usein haastavaa. Tällöin logosta voi olla syytä laatia erilaisia versioita käyttöä helpottamaan.

logon suunnittelua

Logosuunnittelua kesältä

Myös kesäkuu on siivittänyt uusia hienoja logoja ja jo totuttuun tapaan esittelemme niistä nyt kolme poimintoa.

edullista ammattimaista logosuunnittelua

Logoa, logoa, logoa!

Huh hellettä. Lämpö on ainakin saanut logosuunnittelijoiden aivosolut toimimaan entistä freesimmin sillä toukokuun logot ovat huikeita.

logo yritykselle

Maaliskuun aikana viimeisteltyjä logoja

Pääsiäinen oli ja meni, joten arjen keskellä on mukava esitellä jälleen mitä logopuolella tapahtuu. Ohessa siis mielenkiintoisimmat logoprojektit esittelyineen.

hienoja logoja

Alkuvuoden mahtavimmat logot

Alkuvuoden logosuunnittelu on käynyt todella kuumana, joten mielellämme julkaisemme muutaman teillekin ihmeteltäväksi.
Haluatte varmaan myös kuulla hieman toteutuksen taustoista, joten alla pieni kuvaus kustakin projektista.