edullista ammattimaista logosuunnittelua

Logoa, logoa, logoa!

Huh hellettä. Lämpö on ainakin saanut logosuunnittelijoiden aivosolut toimimaan entistä freesimmin sillä toukokuun logot ovat huikeita.


Lihakauppiaan logo

1. Vanhantalon Hereford
Pihtiputaalainen Vanhantalon Hereford myy nimenomaisesti hereford-rotuisten nautojen luomulihaa suoraan sukutilaltaan.
Itse logosta kaivattiin painatuksia silmällä pitäen käytettävyydeltään helppoa – mustavalkoisuus saattoi toimia siten logolle otollisena lähtökohtana. Tämä ajatus kulkikin mukana aivan suunnittelun loppuun asti.
[spacer]

Viiniaiheinen logo

2. WineNotesPro
Viiniarvosteluja rustaavan WineNotesPro:n logoon haluttiin viini mukaan tavalla tai toisella. Väreinä punainen, musta ja valkoinen olivat toivottu yhdistelmä.
Näillä eväillä suunniteltiin logo mikä itsessään nopeasti kertoo mistä hommassa on kyse.
[spacer]

Tavaramerkkilogon suunnittelu

3. AHMATTI® KATISKAT
Tämä osoittautuikin tällä kertaa esiteltävistä logoprojekteistamme haastavimmaksi, mutta lopulta poistuimme kuin poistuimmekin kehästä voittajina ja AHMATTI-kalastusvälineet saavat kylkiinsä nyt tämän upean luomuksen.
Pari suunnittelukierrosta siihen vaadittiin, jotta saimme kunnolla jutun juonesta kiinni. Lopussa logo viimeisteltiin asiakkaan selkeiden visioiden saattelemana lopulliseen muotoonsa.
[hr]

Haluaisitko myös itsellesi yhtä edustavan logon?

Laita suunnittelijamme välittömästi hommiin ja tilaa logo tästä.
Saat logosta vedokset jo viikossa, palvelu on Sinulle täysin riskitön ja kustantaa vain 190€ (+alv.).